tiistai 10. joulukuuta 2013

Kulho hamahelmistä

Bongasin NETISTÄ hauskan idean tehdä kulho hamahelmistä esim. karkeille.
Pitihän sitä heti kokeilla!
Ensin siis voidellaan uuninkestävä kulho öljyllä.

Sen jälkeen ripotellaan helmiä kulhoon ja reunoihin sen verran, kuinka korkeat reunat kulhoon haluaa.

Uunin lämpötilan tulee olla 200 astetta.

Kannattaa tarkkailla helmiä, sillä kun sulaminen alkaa, se tapahtuu aika nopsaan.

Minä annoin kulhon olla uunissa noin 15 minuuttia, mutta vähempikin olisi ehkä riittänyt, sillä nyt kulhosta tuli melko tiivis, mutta makuasia tietysti millaisen haluaa.

Kulhon kannattaa antaa jäähtyä hyvin, ennen kun sen irrottaa.
Tarvittaessa irrotuksessa voi käyttää apuna vaikka terävää veistä, mutta ihan hyvin meillä ainakin irtosi helmikulho tuollaisesta Arabian Teema-lautasesta.
Sitten vaan karkit kulhoon ja herkuttelemaan!

6 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta blogista, tämä on pelastanut päiväni! :)
    Olen aloitteleva kestovaippailija ja tuskalin vuotavia vaippoja. Googlettelin että mikä tässä hommassa mättää ja löysin tämän blogin.
    Kiitos selkeistä neuvoista, selväjärkisestä tekstistä ja ilahduttavista kuvista. Hoksasin heti, että olin laittanut imuja vaippoihin ihan miten sattuun, joten ei ihme että vaipat falskaa! Testauksessa tänään harson taittelua bambun/puuvillan/hamppuimun kanssa. Näyttää toimivan loistavasti, sillä tänään ei ole vaatteet kastuneet kertaakaan:)
    Taitaa seuraavien päivien vapaahetket mennä tätä blogia lukiessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ilahduttavasta palautteestasi!
      Ihan mahtavaa, jos vinkeistäni on apua!
      Olen ollut viime aikoina ihan liian laiska bloggaaja, mutta arvelinkin, että joku saattaa Googlen avulla löytää blogiini juuri kestovaippa- tai kantoliina-asioissa ja en ole viitsinyt laittaa blogia kiinni.
      Pitänee yrittää tässä ryhdistäytyä taas. :)
      Mukavaa alkanutta vuotta 2014 sinulle ja tsemppiä vaipatukseen!
      Onneksi et ole lannistunut, vaan lähdit etsimään vinkkejä. :)

      - Terhi

      Poista
  2. Olipas hauska idea tämä hamahelmikulho. Sitä pitää testata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näistä tulee kivoja!
      Mustavalkoisista tulee myös hienoja, kannattaa kokeilla jos sen värisiä hamahelmiä löytyy varastoista. :-)

      - Terhi

      Poista
  3. Heippa! Joo, sappivaivat on mennyttä ja kyllä olikin helpotus! Tosiaan, sappi kerkes tulehtua kahesti, ja alko jo maksakin oireileen (silmät ja iho kellersi) ennenkä pääsin päivystysleikkaukseen.. kahesti viikko osastolla.. eivät täälä oikeen ottaneet tosissaan. ja sen takia tunnen kokoajan lievää kipua kokoajan siinä missä sappi oli, johtunee arpikudoksesta mitä se tulehus kerkes aiheuttaa.. ja tietenki sisuskaluilla vie aikaa toipuakki kauemmin. Mutta tosissaan tosi lievää, ku jotenki kerkes tottua siihen ihan järjettömään kipuun.. Mutta nykyään voin kyllä syyä ihan mitä lystään! :) Kiva kun muistit vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samahan se mulla oli, että aikas pitkälle anettiin mennä, ennen kun leikkauspöydälle pääsin.
      Kurja, kun joutuu kärsimään!
      Mutta hyvä että nyt on pois!
      Parempaa jatkoa sinulle. :-)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!