Todistin taas tuossa jokunen aika sitten sitä sisarusten tärkeyttä toisilleen, kun nuorimmaiselle iski känkkäränkkä ja ennen kun ehdin itse paikalle, niin perheemme 4-vuotias olikin jo hakenut paperia ja silitteli pienen päätä ja pyyhki kyyneleitä.
Tuli sellainen olo, että jäänkin hieman syrjemmälle seuraamaan tilannetta, koska siinähän se vahva suhde juuri syntyy, kun voi luottaa toiseen ja toinen lohduttaa.
Ja niin meni pienen känkkäränkkä hetkessä ohi ja isompikin sisarus oli hyvin ylpeä, kun sai rauhoitettua pienemmän.
Ja sitten se olikin äiti, jolle meinasi tulla tilanteesta kyyneleet silmiin, kun se vaan oli niin suloista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit!